Orpokodit vievät lapsilta tulevaisuuden – Silen on yksi onnekkaista

Julkaistu: 15.10.2019

”Kambodžassa ei ole orpokoteja siksi, että maassa on orpoja. Kambodžassa on orpoja siksi, että maassa on orpokoteja” -Sarah Chhin

Punaisen espressokoneen ääressä maitoa höyryttää iloinen barista. Baristan nimi on Silen Park ja kahvila on Phnom Penhin keskustassa sijaitseva suosittu Coffee Bean & Tea Leaf. Olen sopinut sinne Silenin kanssa tälle iltapäivälle haastattelun.

Silen ei ole aina ollut yhtä iloinen. Kahdeksan vuotta sitten hänen vanhempansa muuttivat työn perässä toiselle paikkakunnalle. Silloin he toivat Silenin orpokotiin — yhteen Kambodžan sadoista.

— Olin peloissani. En tiennyt yhtään, mitä minulle tapahtuu, Silen muistelee. Hänen vanhempansa halusivat Silenille paremman elämän kuin uskoivat itse pystyvänsä antamaan. Vanhemmille oli kerrottu, että orpokoti olisi köyhän perheen lapselle paras ratkaisu.

Mutta hetkinen, miten niin orpokotiin? Miten on mahdollista, että lapsi on orpo, jos kerran hänen vanhempansa vielä elävät? Palataan tähän hieman myöhemmin.

Silen asui orpokodissa yhteensä seitsemän vuotta.

— Siivosin, tein ruokaa ja osallistuin yhteisiin kotitöihin. Joskus opiskelimme Raamattua, Silen kertoo. — Muutaman kerran vuodessa kävin katsomassa vanhempiani.

Monet orpokoteihin viedyistä lapsista eivät orpokodissa asuessaan saa juuri koskaan tavata vanhempiaan. Silen oli poikkeus, eikä sitä katsottu aina hyvällä.

— Toiset lapset karttoivat minua eivätkä puhuneet minulle. Koko oprokotiaikana minulla oli vain yksi ystävä. Orpokoti ei ollut koti.

Vähän ennen orpokodista lähtöään Silen työskenteli baarissa.

— Pelkäsin, sillä siinä työssä oli paljon riskejä. Jotkut miehet käyttäytyivät minua kohtaan töykeästi. Itkin usein salaa.

Vuosi sitten Silen kävi kirkossa ja tapasi siellä sattumalta Suomen Lähetysseuran kumppanijärjestö M’lup Russeyn työntekijän. Hän auttoi Sileniä itsenäistymään ja opiskelemaan itselleen ammatin Lähetysseuran tukeman ohjelman kautta. Nyt hänellä on baristan tutkinto, hyvä työpaikka ja jonkin verran rahaa säästössä tulevaisuutta varten.

— Haluan perustaa oman kahvilan Phnom Penhiin, Silen kertoo.

Orpokoti ei ole koti

Kambodžassa on yli neljäsataa orpokotia. Tarkkaa määrää ei tiedä kukaan, sillä läheskään kaikki orpokodit eivät ole rekisteröityneet. Kuitenkin vain yksi viidestä orpokoteihin sijoitetuista lapsista on oikeasti orpo: yleensä elossa on ainakin toinen vanhemmista, joskus molemmat.

Vanhemmat vievät lapsen orpokotiin yleensä siksi, että heillä ei ole syystä tai toisesta kykyä elättää lasta. Yksi tavallisimmista syistä on sama kuin Silenin vanhemmilla: muutto työn perässä toiselle paikkakunnalle. Vanhemmat myös uskovat, että orpokoti on lapselle paras paikka.

Mutta näin ei ole. Orpokodeissa lapsi yleensä vieraantuu täysin alkuperäisestä yhteisöstään, perheestään ja yhteiskunnasta. Lapsi vieraantuu myös aikuisista, sillä orpokodeissa lapset elävät enimmäkseen keskenään. He eivät opi ymmärtämään aikuisten elekieltä eivätkä heidän tapaansa kommunikoida. Sen sijaan lapset kiintyvät toisiin lapsiin, ja heistä tulee aikuisten korvikkeita.

Puutteellisten kommunikaatiotaitojen ja aikuinen—lapsi-mallien vuoksi lapsi on altis monenlaiselle hyväksikäytölle lähtiessään pois orpokodista. Monet lapset eivät haluaisikaan lähteä pois, sillä he pelkäävät. Heillä ei ole minkäänlaista suunnitelmaa, miten elää orpokodin ulkopuolella.

Orpokoteihin liittyy myös epätervettä liiketoiminta ja suoranaista lasten hyväksikäyttöä. Joillakin orpokodeilla on rekrytoijia, jotka kiertävät köyhissä kylissä etsimässä lapsia. Jokaisesta uudesta lapsesta orpokoti maksaa rekrytoijille palkkion. Toisinaan vanhempien on sitouduttava siihen, että he saavat tavata lastaan vain kerran tai kaksi vuodessa. Lapselle saatetaan orpokodissa antaa jopa uusi nimi ja uusi henkilöllisyystodistus.

Sen sijaan, että orpokodit olisivat ratkaisu ongelmiin, ne ovat usein ongelmien syy. Sarah Chhin M’lup Russey -järjestöstä sanoo asian suoraan:

— Kambodžassa ei ole orpokoteja siksi, että maassa on orpoja. Kambodžassa on orpoja siksi, että maassa on orpokoteja.

Mitä Silen haluaisi sanoa vanhemmille, jotka pohtivat lapsensa viemistä orpokotiin?

— Älkää viekö. Lapsi tarvitsee omia vanhempiaan.

– – –

Suomen Lähetysseuran tavoite Kambodžassa on ehkäistä lasten sijoittaminen orpokoteihin ja toisaalta ohjata orpokodeissa vielä olevat lapset takaisin normaalin elämän piiriin, esimerkiksi sijaisperheisiin.

Orpokodeissa olevia nuoria valmennetaan tulevaisuutta varten mm. antamalla elämäntaitokoulutusta. Tärkeässä roolissa tässä ovat nuoret, jotka ovat jo itsenäistyneet. He toimivat toisille nuorille roolimalleina ja vertaistukena.

Viime vuonna Lähetysseuran paikallinen yhteistyökumppani M’lup Russey auttoi 96:ta orpokodeista itsenäistynyttä nuorta.

Teksti ja kuva Ilkka Koivisto