Onnellinen lapsi -hanke auttaa kouluun Angolassa

Julkaistu: 15.10.2019

Äärimmäinen köyhyys on monien lasten arkea Angolassa. Maria Martinhan, 3 v, vanhemmat olivat vasta teinejä itsekin tyttärensä syntyessä. Maria on päässyt Lähetysseuran tukemaan päiväkotiin, jossa saa kaksi ateriaa päivässä, terveydenhuoltoa ja opetusta. Hänelle hankitaan myös henkilötodistus.

– Onnellinen lapsi -hanke tähtää siihen, että päiväkotien lapset voisivat aloittaa koulunkäynnin. Henkilötodistuksen hankkiminen on tärkeää, sillä ilman sitä ei voi aloittaa koulua, kertoo Lähetysseuran Angolan-työntekijä Teija Lievonen.

Julkisten palveluiden piiriin pääsee vain virallisesti rekisteröitynä. Henkilötodistus puuttuu arviolta 95 prosentilta alle 5-vuotiaista. Sen saadessaan lapsi tulee ikään kuin näkyväksi.

Maaseudulla ihmisillä ole tietoa rekisteröinnistä. Synnytyssairaaloissa rekisteröintiä mainostetaan, mutta yleensä äidit synnyttävät kotona. Rekisteröinti on myös kallista – 10 euroa on monelle liikaa – ja sitä varten on osattava käydä toimistoissa ja hankkia tarvittavat liitteet.

”Miten huolehdit lapsista, jos ei ole teetä eikä leipää?”

Elisia Felicia Lucasin (40) pojat João ja Maravilho Barros käyvät koulua. Tytär Regina Tanga (4) ja lapsenlapsi Aurora Domingas (5) ovat Onnellinen lapsi -hankkeen päiväkodissa Calumbiron keskuksessa. Elisia on saanut sieltä myös lääkkeitä lapsille ja apua heidän rekisteröintiinsä.

Elisia on saanut yhteisökeskuksessa lukutaito-opetustakin. Hän osallistuu siellä myös luennoille ja jumalanpalveluksiin.

Lourdes Ndjaukalla (47) on seitsemän lasta ja viisi lastenlasta. Hän asuu kahden lapsensa ja 5-vuotiaan lapsenlapsensa kanssa. Nuorimmainen omista lapsista opiskelee 10. luokalla, ja hän käy Onnellinen lapsi -iltapäiväkerhossa. Lapsenlapset ovat päiväkodissa. Töitä ei ole tarjolla.

– Miten huolehdit lapsista, jos ei ole teetä eikä leipää? Lourdes kysyy. – Olin joskus kodinhoitajana, mutta työnantaja ei aina maksanut palkkaa.

Lourdes tutustui Onnellinen lapsi -ohjelmaan, kun työntekijät kiersivät kodista kotiin kertomassa siitä. Heiltä Lourdes sai myös apua lasten rekisteröintiin. Hän itse on oppinut keskuksessa lukemaan ja kirjoittamaan. Hän on saanut myös ruoka-apua ja rahallista tukea. Apua voi saada myös lääkärissä käyntiin.

Elisian tavoin Lourdes osallistuu keskuksessa jumalanpalveluksiin.

– Tässä kaupunginosassa on paljon rikollisuutta ja elämä on turvatonta. Tarvitsemme rukousta ja Jumalan Sanaa.

Koulun kynnys matalammaksi

Onnellinen lapsi -hanketta toteuttaa angolalainen lasten oikeuksia edistävä ATOS-kansalaisjärjestö. Hanke tavoittaa lähes 3 000 ihmistä.

Hankkeen kolme keskusta sijaitsevat Lubangon kaupungin köyhillä ja väkivaltaisilla asuinalueilla eteläisessä Angolassa. Päiväkodit tarjoavat 3–5-vuotiaille turvallisen oppimisympäristön, esikouluopetusta ja päivittäiset ateriat. Lapset myös oppivat päiväkodissa portugalia, joka on Angolan koulukieli. Lasten perheitä autetaan henkilötodistusten hankkimisessa lapsille. Hankkeeseen kuuluu myös terveysohjelma.

Lähetysseura tukee yhtä näistä päiväkodeista. Viime vuoden alussa päiväkodissa aloitti 130 lasta, iältään 3–5-vuotiaita. Tänä vuonna kolmellekymmenelle 6–8-vuotiaalle on saatu koulupaikka. Koululaisille järjestetään myös vapaa-ajan toimintaa kuten musiikkia ja urheilua, ja heitä tuetaan läksyjen teossa.

Koulu on ilmainen, mutta koulupuku ja tuoli maksavat kumpikin noin 4 euroa. Reppu, vihko, kynä ja kumi maksavat 3–8 euroa. Köyhille perheille tämäkin on liikaa.

Lisäksi vuosittain 30 aikuista saa lukutaito-opetusta. Äärimmäisessä köyhyydessä eläville perheille tarjotaan ruoka-apua sekä tuetaan itsenäiseen tulonhankintaan.

Teksti ja kuvat Teija Lievonen