Kambodža: Miten selviytyä, kun ilmastonmuutos koettelee perheiden hyvinvointia ja selviytymistä
Julkaistu: 19.12.2022Miltä tuntuu, kun edes kohtuuttoman pitkät työpäivät tahdo riittää perheen elättämiseen? Kambodžan luterilainen kirkko tukee perheiden hyvinvointia haasteiden keskellä.
Maaseudun rauhassa lepää pieni Krousin kylä. Kapeat hiekkatiet muodostavat vaatimattomien asumuksien välille ruudukon, jota ympäröivät peltoviljelmät. Erään kujan perältä kantautuu musiikkia. Kambodžan luterilaisen kirkon seurakunnalla valmistaudutaan sunnuntain jumalanpalvelukseen. Lähetysseura on järjestänyt seurakunnan työntekijöille musiikkikoulutusta, ja tänään päästään laulamaan bändin säestämänä.
Aamupäivän tunnelma on rento. Kengät lojuvat herttaisena kaaoksena kirkkosalin edessä ja lapset livahtelevat pihapiiriin puuhailemaan omiaan. Takarivistä löytyy nuori kristitty perhe; Dara Yin, Sreylay Sath ja kahdeksan kuukautta vanha Rebecca. Muiden lasten tapaan Pikku-Rebecca ei malttaisi pysyä aloillaan, ja välillä isä Dara vie lasta ulos, jotta äiti Sreylay voi keskittyä yhteislauluun. Silmät suljettuina ja kädet ojennettuina hän eläytyy khmerinkielisten virsien rytmiin.
Daralle ja Sreylaylle kirkko on tärkeä paikka ja yhteisö. Tuoreina vanhempina etenkin lasten parissa tehtävä työ on heille tärkeää. Sreylay opiskelee kirkon stipendillä lastentarhanopettajaksi ja Dara puolestaan opettaa kirkon iltapäiväkoululla lapsille englantia. Vaikka Kambodžassa valtion peruskoulu on maksuton, käytännössä lasten on otettava lisäksi maksullista iltapäiväopetusta pärjätäkseen opinnoissa. Kirkon tarjoaman opetuksen ansiosta myös köyhien perheiden lapsilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet menestyä ja edetä koulunkäynnissä.
Ilmastonmuutoksen keskellä on jatkuva pula vedestä ja ruuasta
Perheen koti sijaitsee vain muutaman hiekkatiepätkän päässä kirkolta. Sunnuntai ei ole omasta maasta elävälle perheelle lepopäivä. Kuten mikään muukaan päivä. Päivä jatkuu erilaisten askareiden parissa: kanat ja lehmät on ruokittava sekä kasvikset kerättävä pihamaalta ennen kuin itse ruoanlaitto voi alkaa.
Vanhempien toimia rytmittää Rebeccan leikittäminen ja nukuttaminen. Pienokainen on autuaan tietämätön siitä, millainen huoli hänen vanhempiaan varjostaa. Hän ei tiedä, ettei isä tulisi koskaan viemään häntä lähijärvelle uimaan tai kalastamaan, sillä järvi on kuivunut. Hän ei tiedä, että vedestä on jatkuva pula, jonka seurauksena perheen kasvattama ruoka on huonolaatuista ja eläimet sairaita.
Ilmastonmuutoksen tuomat ääriolosuhteet vaikuttavat myös ihmisten terveyteen, ja vanhemmat ovat huolissaan Rebeccasta:
”Emme voi suojella pientä tytärtämme nousevalta lämpötilalta. Hänen on vaikea sopeutua kuumuuteen ja hän sairastelee usein. Samalla taloudellinen ahdinkomme kasvaa, kun lääkkeistä tulee odottamattomia kuluja”, Sreylay sanoo.
Dara suree, että työmäärä kasvaa jatkuvasti ja silti perheen toimeentulo heikkenee heikkenemistään. Kaikista sydäntäsärkevintä on, että tehdessään ankarasti töitä paremman tulevaisuuden eteen, hän menettää kaikista tärkeimmän: nykyhetken Pikku-Rebeccan ja vaimonsa parissa.
”Mikään ei korvaa menetettyä aikaa erossa perheestäni. Joskus haluaisin vain antaa periksi, koska elämä on niin vaikeaa ja muutos hidasta. Mutta silloinkin jatkan yrittämistä.”
Puissa ja sienten viljelyssä kasvaa toivo paremmasta elämästä
Yleinen haaste Kambodžan maaseuduilla on koulutuksen puute: ilmasto muuttuu, mutta monet eivät ymmärrä mistä on kyse. Tässä kuvaan on astunut paikallinen luterilainen kirkko, joka tekee työtä Lähetysseuran tukemana perheiden elinkeinojen parantamiseksi.
”Kirkolla olemme saaneet koulutusta ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, ruokaturvasta ja sienten viljelystä. Nyt opetan taitoa eteenpäin ja yhä useammalla kyläläisellä on oma kotisieniviljelmä”, Dara kertoo.
Sienten viljely on edullinen tapa tuottaa proteiinipitoista ruokaa, sillä sienten kasvualustaksi riittää esimerkiksi puuhake. Sienet ovat köyhille kotitalouksille myös merkittävä tulonlähde, sillä sadosta riittää usein myytäväksi asti.
Dara yrittää myös kasvattaa puita pihalle, jotta saisi takaisin edes pienen palan entistä elämää, jossa puut antoivat varjoa ja happea ympäristöön. Hän säilöö sadevettä ja on Sreylayn kanssa innostunut uusista, kestävämmistä ja luonnonmukaisista viljelymuodoista.
Perhetyö tukee parisuhdetta ja vanhemmuutta
Ympäröivistä haasteista huolimatta Rebeccan perheenjäsenten välillä huokuu ilo ja rakkaus. Mikä on heidän perheonnensa salaisuus? Sreylay ja Dara kertovat heitä rankan perhetaustan yhdistävän heitä: vanhemman kuolema ja vähävaraisuus. Vaikeiden kokemusten jakaminen ja yhdessä kasvaminen ovat tehneet heistä vahvan tiimin. Apuna on ollut kirkon perhetyö, jota Lähetysseura tukee. Sen kautta pariskunta on oppinut käsittelemään tunteita sekä saanut ohjausta hyvästä parisuhteesta ja vanhemmuudesta.
”Yritämme pysyä poissa sellaisista haitallisista elämäntavoista, joita olemme nähneet omien vanhempiemme tekevän. Siten yritämme olla siirtämättä näitä toimintatapoja omaan perheeseemme”, Sreyley sanoo,
”Jokaisella meillä on haavamme menneisyydestä, mutta me olemme oppineet jakamaan haavoittuvuuksiamme vaimoni kanssa. Näin opimme ymmärtämään paremmin toisiamme”, Dara jatkaa.
Usko kannattelevana voimana
Silloinkin kun usko yhteiseen tekemiseen horjuu, usko Jumalaan kannattelee.
”Joskus Jumala on paras yhdistämään meitä. Kun olemme vihaisia toisillemme, usko tuo rohkeutta”, Sreylay sanoo.
Kristinuskoon tuleminen on ollut sekä Daralle että Sreylaylle käänteentekevä voima. Dara oli perheensä ensimmäinen kristitty, mutta myöhemmin myös äiti ja sisarukset ovat liittyneet osaksi seurakuntaa.
”Ilman kirkkoa en tietäisi, mitä onni on. Kirkon avun ansiosta perheemme elämään alkoi löytyä rakkautta, naurua ja iloa. Nyt meillä on hyvät välit, kokoonnumme usein yhteen ja rohkaisemme toisiamme”, Dara kertoo.
Sreylay puolestaan kertoo, että Jumala on auttanut tekemään hänestä hyvän ihmisen yhteisölleen – asia, jota hän ei aikaisemmin ollut edes ajatellut. Mutta siinä missä kristinusko syvensi Daran perhesuhteita, Sreylaylle kävi päinvastoin. Kun hän tuli kristityksi, buddhalainen perhe katkaisi välit.
”Hylätyksi tuleminen tuntuu edelleen kivuliaalta sydämessäni. Nyt kun minulla on oma lapsi, teen kaikkeni, ettei hänen koskaan tarvitsisi kokea samaa. Toivon, että ydinperheemme lisäksi kirkko voi olla turvallinen, rakastava yhteisö Rebeccalle – aivan kuten se on ollut minullekin”, Sreylay sanoo.
Teksti ja kuvat: Anna Peltonen
