Varpunen jouluaamuna nousi suosikiksi

Julkaistu: 17.01.2020

15 000 osallistui äänestykseen kauneimmasta joululaulusta – Varpunen jouluaamuna nousi suosikiksi

Kauneimmat Joululaulut ovat olennainen osa suomalaista joulunviettoa, mistä saatiin joulun alla myös tuoretta tutkimustietoa. Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut -äänestykseenkin osallistui ennätysmäärä ihmisiä, lähes 15 000. Eniten ääniä sai Varpunen jouluaamuna.

Sakari Topeliuksen sanoittama surumielinen Varpunen jouluaamuna on ollut jo vuosia Kauneimmat Joululaulut -äänestyksen kärkikolmikossa. Viime kerran ykkönen, Kassu Halosen ja Vexi Salmen Sydämeeni joulun teen, sai nyt tyytyä kolmanteen sijaan, kun Pekka Simojoen Tulkoon joulu kiilasi kakkossijalle.

Erot suosikkien äänimäärissä eivät olleet suuret, ja lähelle niitä kirivät myös Carola Häggkvistin säveltämä ja Pia Perkiön suomeksi sanoittama Taivas sylissäni sekä niin ikään Topeliuksen sanoittama Sylvian joululaulu.

Kauneimmat Joululaulut on joulun kolmanneksi paras asia

Kirkon tutkimuskeskus tutki loppuvuodesta suomalaisten joulunviettoa. Tutkimuksessa todettiin, että Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet ovat vakiinnuttaneet paikkansa siinä. Kolme viidestä kertoi osallistuvansa yhteislaulutilaisuuksiin useimmiten tai ainakin toisinaan.

Kauneimmat Joululaulut kiinnostavat myös nuorempia sukupolvia: puolet alle 35-vuotiaista käy ainakin toisinaan laulamassa Kauneimpia Joululauluja. Innokkaimmin laulavat eläkeikäiset, joista neljä viidestä osallistuu tilaisuuteen ainakin toisinaan.

Lisätukea Kauneimmat Joululaulut saivat Postin tekemästä tutkimuksesta. Suomalaisten mielestä joulussa parasta ovat yhdessäolo ja jouluruoka. Toiseksi parasta on joululoma, ja kolmannen sijan jakavat Kauneimmat Joululaulut ja joulusauna.

Jouluaikana seurakunnista myös uutisoitiin tilaisuuksiin osallistuneiden määrän kasvusta ja jopa siitä, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet kirkkoon joihinkin laulutilaisuuksiin.

Lämmin kiitos kaikille äänestykseen osallistuneille ja maailman lapsille lahjoittaneille!