Nepalilainen Hima Mishra lähtee taas mielellään kouluun – kiitos koulukuraattorin!

Julkaistu: 13.12.2021

Syrjäseudun sisäoppilaitoksessa opettaja kuritti Hima Mishraa ja tytön käytös muuttui sisäänpäin kääntyneeksi. Äiti siirsi lapsensa julkiseen kouluun, jossa oli tarjolla tärkeää koulukuraattorin tukea.

Hima Mishra, 9, oli ennen sosiaalinen ja kaikin puolin ystävällinen tyttö. Aishma-äiti kuitenkin huomasi, että tyttären käytös muuttui sisäänpäin sulkeutuneeksi, kun tämä lähetettiin sisäoppilaitokseen koulutielle.

Nepalin syrjäseuduilla on hyvin yleistä, että lapset lähetetään jo varhaisessa iässä sisäoppilaitokseen, vaikka koulujen taso on usein heikko. Hima Mishran tapauksessa opettaja oli tiukka ja kuritti tyttöä koulussa. Tämän lisäksi tyttö koki olonsa yksinäiseksi.

”Koulu oli englanninkielinen ja ajattelimme, että tytär oppisi siellä kielen”, äiti perustelee.

Äiti suuntasi kotinsa lähistöllä sijaitsevan julkisen koulun koulukuraattorin Lila Poudelin pakeille juttelemaan tilanteesta ja tyttärensä muuttuneesta käytöksestä. Koulukuraattori kertoi, että koulussa toimii koulumielenterveyshanke, jossa keskitytään erityisesti oppilaiden myönteiseen kannustukseen ja siihen, että opettajat eivät kurittaisi heitä fyysisesti. Oppilaat saavat halutessaan myös koulukuraattorin henkilökohtaista tukea.

Tämä koulumielenterveystyö on osa Lähetysseuran tukemaa uraauurtavaa kehitysyhteistyöhanketta. Siinä koulutetaan Nepalin julkisiin kouluihin kuhunkin kaksi koulukuraattoria olemassa olevista opettajista, ja Lila Poudel on yksi heistä.

Leikki ja oppiminen molemmat tärkeitä

Koulukuraattorin kanssa käydyn keskustelun jälkeen Hima Mishra siirtyi takaisin julkiseen kouluun.

Tyttö on tavannut koulukuraattoria ja saanut häneltä henkilökohtaista tukea. Tapaamisissa jutellaan ja tehdään erilaisia lapsille sopivia harjoitteita, joiden avulla koululainen pystyy ilmaisemaan omia tunteitaan. Apuna voidaan käyttää esimerkiksi piirtämistä.

”Nyt hänen käytöksensä on muuttunut ikään kuuluvaksi, ja opinnot sujuvat. Tyttö on oppinut kuraattorilta ja opettajilta, että sekä leikki että oppiminen ovat tärkeitä – molemmista on hyötyä”, kuvailee äiti.

Äidin mielestä koulukuraattorien tarjoama tuki on todella tärkeää. Nyt tyttö on käynyt julkista koulua jo kaksi vuotta ja menee sinne mielellään.

”Kaverit ovat koulussa parasta. Tykkään opiskella tieteitä, ja haluaisin isona lääkäriksi”, Hima Mishra itse kertoo.

”Ajattelin, että meidän on luotava pelon ilmapiiri”

Lila Poudel on tähän mennessä auttanut jo 20 oppilasta kuraattorin tapaamisten kautta. Samalla hän opettaa peruskoulun luokkaa syrjäisessä Länsi-Nepalissa, lähellä Intian rajaa.

Poudel on yksi koulun kahdesta koulukuraattorista, jotka on koulutettu auttamaan oppimis- ja mielenterveyshaasteista kärsiviä koululaisia.

”Ennen ajattelin, että meidän opettajien on luotava pelottava ilmapiiri koululaisille, että heille on luotava painetta”, Poudel kuvailee.

Kun hän sai koulukuraattorin koulutuksen, opettajan näkemykset muuttuivat täysin.

”Ymmärsin, että lapset tarvitsevat rakkautta, myös opettajilta. Nyt koululaiset luottavat minuun ja haluavat jakaa ongelmiaan kanssani. Oppilaat hakeutuvat jo itsenäisesti luokseni juttelemaan.”

Ahdistusta, pelkotiloja, kiusaamista

Valtaosa tapauksista liittyy ahdistukseen, erilaisiin pelkotiloihin tai matalaan itsetuntoon. Koulukiusaaminen on myös lisääntynyt, muun muassa Nepalissa kasvavan sosiaalisen median käytön myötä. Yksi oppilas jopa alkoi pohtia itsemurhaa rajun kiusaamistapauksen johdosta, Poudel kertoo.

Aluksi sessiot eivät tuntuneet uudesta kuraattorista helpolta – Poudel ajatteli, että miten hän voi tukea oppilaita haastavien ongelmien kanssa.

”Mutta ajan myötä tuen antaminen on helpottunut. Ja vaikeissa tapauksissa voin kysyä hankkeen mielenterveysasiantuntijoiden tukea.”

Poudel on huomannut, että oppilaat ovat nyt iloisempia kuin aiemmin, ja lähestyvät opettajaa mielellään.

”Ennen kuritin oppilaita. Nyt sen sijaan koetan ymmärtää, mistä oppilaan ongelma tai käytös johtuu. Rakastan työtäni”, ylpeä koulukuraattori lopettaa.

 

***Tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin.***