MaestroPron Kalervo Vanha: Kauneimmat Joululaulut taipuvat myös karaokeen

Julkaistu: 1.11.2019

Kauneimmat Joululaulut on tuttu juttu karaokepalvelua tarjoavan MaestroPron perustaja ja toimitusjohtaja Kalervo Vanhalle. Hän on vuosia toiminut vapaaehtoisena säestäjänä kotiseurakuntansa Pellon laulutilaisuuksissa. Silti idea yhdistää Kauneimmat Joululaulut ja karaoke syntyi vasta tänä vuonna ja nyt hän odottaa uteliaana, miten se otetaan vastaan.

– Tietysti toivomme saavamme tähän käyttämämme rahat takaisin, mutta emme me tähän voittomielessä ryhtyneet, Vanha sanoo.

Ihan ensimmäisen sysäyksen idealle antoi MaestroPron asiakas, joka on järjestänyt karaoketilaisuuksia Rauman kirkossa. Kun yhteys Suomen Lähetysseuran ja MaestroPron välille oli syntynyt, lähtivät molemmat innokkaasti luomaan Kauneimmat Joululaulut -karaokea.

– Karaokelistoilta löytyy joitakin joululauluja – ehkä vähän niitä rempseämpiä – ja hengellisiä kappaleita, kuten Elvistä ja Juha Tapiota. Yksi virsikaraokekin on. Nyt kaikki Kauneimmat Joululaulut -vihon laulut löytyvät omalta listaltaan ja samalla visuaalisella ilmeellä kuin ne ovat vihossakin. Olemme tuottaneet lauluihin laadukkaat taustat. Tällä listalla ei mainosteta muita laulu-uutuuksia, mutta mukana on tekstiviestinumero, jolla voi lahjoittaa Kauneimmat Joululaulut -keräykseen.

Karaoke toimii myös yhteislaulun taustana

Karaokea on perinteisesti laulettu ravintoloissa ja baareissa, mutta kun muutama vuosi sitten siirryttiin kuukausimaksun sijasta käyttöön perustuvaan maksamiseen, mukaan tuli esimerkiksi karavaanarikerhoja, eläkeläistaloja ja muita ei-anniskelupaikkoja.

– MaestroProta käytetään myös jonkin verran vanhustenhoidossa. Yleensähän karaoke on yksinlaulua ja esiintymistä, mutta sen avulla voidaan järjestää myös yhteislaulutilaisuuksia. Tarvitaan vain tietokone ja kovaääninen. Musiikkihan tekee tutkitusti hyvää aivoille.

Kauneimmat Joululaulut -karaokea tarjotaan myös seurakuntien käyttöön. Joulunaikana tilaisuuksia on niin paljon, että kanttoria tai muuta säestäjää voi olla joskus vaikea löytää. Seurakunnatkin järjestävät tilaisuuksia monenlaisissa paikoissa, ei pelkästään kirkoissa. Vihkojakaan ei tarvita, jos sanat voi heijastaa videotykin avulla seinälle.

Kalervo Vanha on itsekin kiertänyt vuosia sähköpiano kainalossaan vapaaehtoisena säestäjänä Pellon seurakunnan Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa. Hän on myös seurakunnan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja.

– Pellossa on pieniä järvikyliä, joissa kaikissa käydään pitämässä tilaisuuksia. Niitä järjestetään kodeissa, kouluissa ja kylätaloilla. Ne ovat hyvin lämminhenkisiä tilaisuuksia, joihin tullaan myös seurustelemaan. Paikalla on seurakunnan työntekijä, säestäjä ja ehkä viisitoista ihmistä. Pöytä on katettu koreaksi, syödään ja lauletaan.

Kauneimmat Joululaulut -karaoken tarkoitus ei ole syrjäyttää elävää musiikkia, mutta Kalervo Vanha uskoo sillekin löytyvän kysyntää.

– Jos Kauneimmat Joululaulut otetaan hyvin vastaan, voimme seuraavaksi kokeilla vaikka gospelia, hän sanoo hymyillen.

Kalervo Vanha tekee työtä Pellosta käsin, mutta yrityksellä on toimistot myös Helsingissä ja Oulussa, joissa hän käy säännöllisesti. MaestroPron varsinainen päätuote on taustamusiikkipalvelu ravintoloille, hotelleille, kaupoille, kuntosaleille ja muille yrityksille. Lisäksi tuotevalikoimaan kuuluvat noin 60 000 kappaletta käsittävä karaokepalvelu sekä urheilutelevisio.

Teksti ja kuva: Kirsi Elo

MaestroPro osallistuu myös Kauneimmat Joululaulut -kampanjaan lahjoittamalla 10 senttiä jokaisesta ladatusta joululaulusta. Kalervo Vanhan oma suosikki on Maa on niin kaunis. ”En ole varmaan ainoa”, hän uskoo.

………………

Tämän joulun alla Kauneimmat Joululaulut -karaokea pääsee kokeilemaan muun muassa neljällä Viking Linen Kauneimmat Joululaulut -risteilyllä, uudessa Musiikkimuseo Famessa viikolla 50, soivalla ratikkapysäkillä Helsingin keskustassa viikolla 49 tai Töölön seurakunnan monitoimitila Fokuksessa kauppakeskus Triplassa kansallisena joululaulupäivänä 15.12.