Laulaja Ilta, 26, on ehtinyt olla monessa mukana – Nyt hän laulattaa Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutilaisuudessa
Julkaistu: 7.12.2023Sadat Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet muodostavat yhdessä Suomen suurimman musiikkitapahtuman. Ilta esiintyy yhdessä yleisömäärältään suurimmista tilaisuuksista.
Laulaja Ilta Silva on tullut koko kansan tuntemaksi artistiksi viimeistään Elämäni Biisi -televisio-ohjelman myötä. 26-vuotias laulaja on ehtinyt uransa aikana olla monessa mukana: nousta julkisuteen rap-artisti Cheekin Sillat-kappaleen myötä, kilpailla Euroviisu-esiintyjän paikasta Uuden Musiikin Kilpailussa ja tehdä kaksi omaa levyä.
Joulumusiikilla on ollut keskeinen rooli Iltan uralla. Hän on julkaissut singleinä kappaleet Oi jouluyö, Taivas sylissäni ja Jouluksi kotiin. Viime jouluna ilmestyi hänen oma joululaulunsa Kuka hän on.
Ilta tulee esiintymään Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutilaisuuteen Helsingin Pasilaan kauppakeskus Triplaan. Tilaisuus on jatkoa elämystapahtumille, joita on järjestetty vuodesta 2019 alkaen ja joihin on osallistunut tuhansia ihmisiä. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Lähetysseura, Töölön seurakunta, Jouluradio ja kauppakeskus Tripla.
Kauneimmat Joululaulut on Iltalle jo entuudestaan tuttu konsepti.
”Ensimmäinen oma joulukonserttini oli Kauneimpien Joululaulujen alla Jyväskylän pappilassa. Siellä oli pari yhteislaulua, ja sitten lauloin itse. Kauneimmat Joululaulut -vihkosista laulamme kotonakin”, Ilta kertoo.
Iltan lisäksi Triplan tilaisuudessa yhteislauluja vetää Meilahden ala-asteen kuoro Jutta Joelssonin johdolla.
Suomen suurin musiikkitapahtuma
Triplan tilaisuus on yksi sadoista Kauneimmat Joululaulut -tapahtumista, joita järjestetään esimerkiksi kirkoissa, kauppakeskuksissa ja ravintoloissa. Tilaisuudet muodostavat yhdessä Suomen suurimman musiikkitapahtuman.
Kauneimmat Joululaulut on myös keräys maailman lasten hyväksi. Yhteislaulutilaisuuksissa on mahdollista lahjoittaa, jotta kehittyvien maiden lapset saavat koulutusta, terveyttä ja turvaa.
Esimerkiksi Venezuelan humanitaarinen kriisi on kestänyt jo yli seitsemän vuotta, ja yli 80 prosenttia väestöstä elää köyhyydessä. Perheiden köyhyyden vuoksi joka kolmas lapsi kärsii aliravitsemuksesta.
Lähetysseuran tukema Casa Hogarin turvakoti tarjoaa kaduilta tai köyhistä perheistä tulleille lapsille ruokaa, turvaa ja tukea koulunkäyntiin. Tukea saaneilla lapsilla on hyvät mahdollisuudet jatkaa opintojaan myös tulevaisuudessa.
Viime vuonna 12 754 ihmistä sai ruoka-apua maailmalla Lähetysseuran tuella. Venezuelan lisäksi Lähetysseura toimii 23 muussa maassa kolmella mantereella.
Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutapahtuma kauppakeskus Triplan Tapahtuma-aukiolla (Fredikanterassi 1, Helsinki, 4. krs) perjantaina 15.12. kello 17–18. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Iltan kuva: Maarit Pasanen.