Hyppää sisältöön

Koulutus avaa lapsille tien kohti parempaa tulevaisuutta

Silenny, 8, asuu Kolumbian Bogotán köyhässä kaupunginosassa. Silenny saa Lähetysseuralta tukea koulunkäyntiinsä. Kuvassa Silenny (vas.) isoäitinsä ja serkkunsa kanssa.

Kuvassa Kolumbialainen 8-vuotias Silenny isoäitinsä ja serkkunsa kanssa.

Artikkeli 8.10.2026

Kolumbiassa monet perheet elävät köyhyyden keskellä. Osa lapsista kasvaa ilman toista tai kumpaakin vanhempaansa ympäristössä, jossa esiintyy väkivaltaa ja köyhyyttä. Suomen Lähetysseura tekee työtä eniten apua tarvitsevien perheiden tukemiseksi. Tämän tuen avulla lapset voivat paitsi suorittaa opintonsa loppuun myös elättää itseään ja perheitään tulevaisuudessa. 

Silenny, 8, asuu Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa San Pablon köyhällä asuinalueella. Silenny käy kolmatta luokkaa ja asuu samassa kodissa äitinsä ja isovanhempiensa kanssa. Hänen yksinhuoltajaäitinsä työskentelee torilla minimipalkalla ja opiskelee työn ohessa. Äidin työpäivien aikana Silenny viettää paljon aikaa isoäitinsä ja serkkujensa seurassa. Yksi hänen serkuistaan saa Silennyn tavoin Lähetysseuralta tukea koulunkäyntiin. Arjen keskellä Silennylle erityisen rakas harrastus on piirtäminen ja maalaaminen.

Sinä voit auttaa

Lahjoittajien tuella 245 lasta Kolumbiassa sai tukea koulunkäyntiinsä Suomen Lähetysseuran kautta vuonna 2025. Tarpeita on kuitenkin yhä paljon. Monet nuoret ovat lannistuneita vähäisten mahdollisuuksien takia ja kokevat, ettei heidän elämällään ole tarkoitusta. Suuri haaste on valtion vähäinen tuki koulutukselle. Nämä ongelmat ovat pahentuneet Kolumbiassa vuodesta 2020 lähtien ja johtaneet nuorten lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin. 

Lähetysseura työskentelee eri puolilla maailmaa lasten oikeuksien ja lastensuojelun edistämiseksi. Lahjoita nyt, ja ole mukana tuomassa toivoa maailman lapsille ja heidän perheilleen. 

 

Jaa artikkeli