1. adventista alkaa Kauneimpien Joululaulujen juhlavuoden juhlistus

Julkaistu: 25.11.2022

50. kertaa laulettava Kauneimmat Joululaulut on Suomen suurin musiikkitapahtuma, johon osallistuu noin 55 prosenttia suomalaisista. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin uusi saamenkielinen lauluvihko ja uusi joululaulu suomeksi ja saameksi. Tapahtuman suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Hoosianna-hymniä lauletaan kirkoissa kautta Suomen ensimmäisenä adventtina eli 27. marraskuuta. Siitä alkaa myös Kauneimpien Joululaulujen aika, joka jatkuu aina loppiaiseen saakka. Tänä vuonna Kauneimpia Joululauluja lauletaan 50. kerran.

Suomen Lähetysseuran ja evankelis-luterilaisten seurakuntien järjestämä Kauneimmat Joululaulut on Suomen suurin musiikkitapahtuma. Laulutilaisuuksiin kertoo osallistuvansa yli puolet suomalaisista (55 %), ilmenee Kirkon teettämästä Gallup Ecclesiastica -tutkimuksesta.

Suomen Lähetysseura on toimittanut ja painattanut tapahtumaa varten 830 000 suomenkielistä ja 50 000 ruotsinkielistä lauluvihkoa. Ne lähetetään ilmaiseksi käyttöön seurakuntiin, jotka järjestävät yhteislaulutilaisuudet. Lauluvihossa on myös juhlavuotta varten tehty Esa Niemisen ja Niklas Rosströmin säveltämä sekä Sinikka Svärdin sanoittama Kauneimmat joululaulut soi.

Joululauluja kolmella eri saamen kielellä

Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin marraskuussa uusi saamenkielinen Kauneimmat joululaulut -vihko, jossa lauluja on kolmella eri saamen kielellä: koltansaamen, inarinsaamen ja pohjoissaamen kielillä.

Vihossa on mukana Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin säveltämä ja Inger-Mari Aikion sanoittama uusi joululaulu pohjoissaamen kielellä.

“Toivon, että laulu tulee tutuksi ja rakkaaksi meille saamelaisille. Mielestäni laulussa on paljoa toivoa, jota me kaikki tarvitsemme pimeimpänä aikana”, Inger-Mari Aikio sanoo.

Saamen kielillä lauletaan joululauluja Saamenmaa lisäksi Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Tampereella.

Eloa kolmanteen adventtiin

Kauneimmat Joululaulut -tapahtuman suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

”Monelle suomalaiselle yksi keskeisimmistä jouluperinteistä on heittäytyminen kauneimpien joululaulujen maailmaan. Keräännymme vuosittain joulun alla tuhansiin tilaisuuksiin ympäri Suomen laulamaan ja kuuntelemaan yhdessä kultaisia klassikoita”, toteaa tasavallan presidentti kampanjalle antamassaan tervehdyksessä.

”Elämme vaikeita aikoja, jolloin auttamiselle ja välittämiselle on kasvava tarve. Muistamme tänä vuonna lapsia ympäri maailman.”

Kauneimmat Joululaulut -tapahtuma sai alkunsa vuonna 1973, kun kanttorit yhdessä Suomen Lähetysseuran kanssa halusivat kehittää hiljaiseen kolmanteen adventtisunnuntaihin tapahtuman, jossa kerättäisiin varoja lähetystyölle.

Heti ensimmäisenä vuotenaan Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutilaisuuksia järjestettiin lähes 150 seurakunnassa, ja vastaanotto oli innostunut. Nykyisin yhteislaulut kaikuvat tuhansissa tilaisuuksissa kirkoissa, kauppakeskuksissa, ravintoloissa ja monissa muissa paikoissa ulkomaita myöten.

Tänä vuonna jokainen voi käydä Kauneimpien Joululaulujen verkkosivuilla äänestämässä omaa suosikkiaan ja vaikuttaa siihen, mitkä laulut tulevat ensi vuoden vihkoon.

Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti lasten auttamiseksi kehittyvissä maissa Suomen Lähetysseuran kautta. Viime vuonna Lähetysseuran työ auttoi yli 140 000 lasta eri puolilla maailmaa.

Kauneimpien Joululaulujen tapahtumia

  • Juhlavuosi huipentuu Yle TV1:ssä joulupäivänä 25. kello 19–20.30 ja uusintana tapaninpäivänä 26.12. kello 15.20–16.50 lähetettävään konserttiin, joka on taltioitu Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. Sen kapellimestarina toimii Esa Nieminen, ja siinä esiintyvät lauluyhtye Rajaton, Suvi Teräsniska, Jore Marjaranta, Laura Voutilainen, Diandra, Robin, Ida Elina, Inka ja Jukka Kuoppamäki. Konsertin juontaa Jussi-Pekka Rantanen.
  • Radio Deillä on kaksi teemapäivää Kauneimpien Joululaulujen juhlavuoden kunniaksi. Kauneimpien Joululaulujen historiasta ja tuloksista puhutaan torstaina 8.12. kello 8–10. Joululaulujen toivekonsertti pidetään Radio Deissä keskiviikkona 14.12. kello 16–18, jolloin vieraina ovat kirjailija, runoilija ja sanoittaja Anna-Mari Kaskinen sekä seurakuntayhteyksien ja varainhankinnan johtaja Karoliina Nivari.
  • Tekojen tiistaina 29.11. kello 16–18 Kauneimpia Joululauluja lauletaan karaokena Musiikkimuseo Famessa Helsingissä Pepe Willbergin seurassa. Laulamaan pääsee lahjoittamalla kaksi euroa.
  • Kolmantena adventtina 11.12. kello 12 ja 14 järjestetään Kauneimmat Joululaulut -elämys Triplan kauppakeskuksen Kulttuuriaukiolla Pasilassa Helsingissä. Mukana Petri Laaksonen, Sylvia-kvartetti ja Xaris Finland -tanssiryhmä.
  • Keskiviikkona 21.12. kello 18–19.15 Kauneimpia Joululauluja pääsee laulamaan Espoon Kulttuurikeskukseen Tapiola Sinfoniettan ja Ylioppilaskunnan Laulajien kanssa.
  • Sadoista perinteisistä Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutilaisuuksista saa tietoa Tule laulamaan -sivun tapahtumakalentereista.

Lisätietoa:

Hanna Kalanne, varainhankinnan päällikkö, Suomen Lähetysseura, hanna.kalanne@suomenlahetysseura.fi, p. 040 6871 013.

Kauneimmat Joululaulut saamen kielillä: Erva Niittyvuopio, saamelaistyön sihteeri, Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, erva.niittyvuopio@evl.fi, p. 040 7690 044.

 

Kuvia: https://bit.ly/3U6h7PP

Kansiossa on kuva Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudesta Helsingistä Huopalahden kirkosta, uudesta saamenkielisestä lauluvihosta ja kolmanteen adventtiin sopiva kynttiläkuva. Kuvia saa käyttää Kauneimmista Joululauluista kertovien artikkelien yhteydessä.

Huopalahden kirkon ja kynttiläkuva: Marjatta Kosonen / Suomen Lähetysseura

Saamenkielinen vihko: Sara Kangas-Korhonen

Lähetysseura on kirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysjärjestöistä. Lähetysseura tekee lähetystyötä, kehitysyhteistyötä ja rauhantyötä 30 maassa ympäri maailmaa. www.suomenlahetysseura.fi