Roskienkerääjästä ja orpokodin kasvatista tuli oikeustieteen opiskelija

Julkaistu: 7.09.2017

Kambodžalaista Hoeungia, 24, kutsutaan ystävien kesken Naraksi.

”Synnyin pienessä kylässä Lounais-Kambodžassa. Olin perheen ensimmäinen lapsi. Vanhempani olivat köyhiä ja elättivät meitä myymällä kookospähkinöitä.”

Pian Naran vanhemmat erosivat ja tyttö muutti äidin mukana toiselle paikkakunnalle, jossa äiti avioitui uudestaan. ”Isäpuoleni oli väkivaltainen ja elimme edelleen köyhyydessä.”

9-vuotiaana roskienkerääjäksi

”Äitini päätti lähettää minut pääkaupunkiin Phnom Penhiin, kun olin 9-vuotias. Ajatuksena oli, että keräisin roskia, ja saisin sillä tavalla elantoni.”

Phnom Penhin kaduilla Nara ystävystyi toisen lapsen kanssa, ja yhdessä he alkoivat kerätä roskia. He saivat nukkua yönsä sairaalan katoksessa. ”Meidän oli noustava aamulla aikaisin, jotta sairaalan henkilökunta sai tyhjennettyä ja siistittyä katoksen asiakkaita varten”, Nara muistelee.

Elämä roskienkerääjänä jatkui kolme vuotta, kunnes Nara kohtasi sattumalta äitinsä Phnom Penhin kaduilla.

”Näin äitini, joka oli myymässä kookospähkinöitä. Sen jälkeen olimme jonkun aikaa yhdessä ja nukuimme samassa paikassa. Pian äitini kuitenkin ilmoitti, että minun pitäisi muuttaa orpokotiin.”

Vaikea alku orpokodissa

Kambodžassa noin 80 prosentilla orpokotien asukkaista on elossa ainakin toinen biologinen vanhempi. Köyhyys ajaa vanhemmat vaikean päätöksen partaalle – vanhemmat toivovat, että lapsilla olisi parempi tulevaisuus orpokodissa. Näin ei kuitenkaan usein tapahdu.

”Mieluummin asuisin rakastavassa perheessä, joka kerää roskia, kuin eläisin erossa vanhemmistani. Se, että jouduin orpokotiin, tuntui niin pahalta, Nara muistelee vakavana.”

Alku orpokodissa oli erittäin vaikea. ”En tuntenut sieltä ketään. Jokaiselle lapselle annettiin vastuutehtäviä. Vanhemmat lapset laittoivat minut tekemään omat tehtävänsä puolestaan”, Nara muistelee.

Apu löytyi koulutuksesta ja vertaisryhmistä

Puolen vuoden jälkeen tilanne kuitenkin muuttui parempaan suuntaan, kun Nara pääsi kouluun. Hän pääsi myös mukaan Suomen Lähetysseuran kumppanijärjestön M’lup Russeyn koulutustilaisuuksiin ja vertaisryhmiin.

”Koulutukset järjestettiin orpokodin ulkopuolella. Opin niistä paljon. Sain itseluottamusta ja aloin suunnitella tulevaisuuttani.”

Nara asui orpokodissa yhteensä kuusi vuotta ja muutti pois täyttäessään 18.

”M’lup Russeyn koulutuksissa olin myös oppinut elämäntaitoja. Tiesin, miten asioita hoidetaan, ja miten voisin huolehtia itsestäni ja pitää puoleni.”

Opiskelemaan yliopistoon

Sitkeä Nara haki stipendejä ja onnistui saamaan rahoituksen opinnoilleen. Tällä hetkellä hän opiskelee oikeustiedettä neljättä vuotta yliopistossa.

”Haluan työskennellä lakimiehenä ja ajaa köyhien ihmisten asioita”, Nara miettii.

Nykyisin Naran äiti ja kaksi veljeä työskentelevät Thaimaassa.

”Äitini soittaa minulle joskus, mutta tapaamme harvoin. Biologinen isäni ei halua pitää minuun yhteyttä, hänellä on nyt uusi perhe.”

Vertaisryhmistä tuli elintärkeä tukiverkosto

M’lup Russey, joka tarkoittaa suomeksi ”bambun suojassa”, on edelleen Naran elämässä tärkeä järjestö.

”Käyn säännöllisesti M’lup Russeyn vertaistukiryhmissä. Siellä tapaan muita nuoria, joilla on myös takanaan vaikeita kokemuksia. Se on minun tukiverkostoni elämässä”, Nara sanoo kiitollisena.

Anna joululahjaksi tulevaisuus!

Lahjoita! ›