VALO-joululevy tuo joulun ilosanomaa talven pimeyteen

Julkaistu: 13.12.2017

Kamarikuoro Credo ja Kuusankosken seurakunnan nuorten kuoro halusivat lähteä tukemaan Kauneimpia Joululauluja joululevyllään, joka kantaa nimeä VALO. Jokaisesta myydystä levystä lahjoitetaan 3 € lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut -kampanjalle, kehitysmaiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen.

”Levyn sisältö nousee Kauneimmat Joululaulut -traditiosta. Levyllä polveilevat suomalaisille rakkaat joululaulut yhteislaulun tapaan urku- ja soitinsäestyksin sekä valoisin kuorosovituksin”, kertoo kuoronjohtaja Timo Vikman.

”Kauneimmat Joululaulut -perinne on jotain ainutlaatuisen ihanaa! Tätä tunnelmaa ja joulun valoa haluamme välittää myös levymme kautta. Iloitsemme, että meillä on mahdollisuus samalla tukea Kauneimmat Joululaulut -keräyskohdetta”, jatkaa Vikman.

Kauneimmat Joululaulut

Levyn nimi, VALO, inspiroi kuoron kummia, piispa Seppo Häkkistä. Hän kirjoitti levyn sisäkanteen joulutervehdyksen:

”Suuren pimeyden puhkaisee pienikin valo.

Valo voittaa pimeyden. Aina.

Valo ei välttämättä näytä pitkälle, mutta ei meidän tarvitse kauas mennä.

Jouluna riittää pieni matka ja pieni valo.

Vapahtaja on lähellä – ja Hän on maailman valo.”

VALO -levy on äänitetty akustiikastaan tunnetussa Kuusankosken kirkossa ja tunnelmalliset kannet levyihin ovat toteuttaneet taiteilijat Noora Siivonen ja Timo Laitala.

 

Lisätiedot ja levytilaukset sähköpostitse:

kamarikuorocredo@gmail.com